contemporary video

Videoteoksessa pohdin oman visuaalisen kuvakulttuurin kautta yhteisöäni ja identiteettiä. Mietin miksi niin usein mediakuvastoissa tarinat queer-ihmisistä ovat esitetty tragedioina? Teoksessa tunnelma kääntyy onnistumisen, kaihon ja lempeyden sävyihin, ja pohdin, mitä onnistuminen queer-ihmisenä merkitsee. Millaista oli ennen, kun sain rakastaa ilman rajoja?

Improvisoitu äänimaisema syventää teoksen tunnetiloja ja nostaa esiin moninaisuuden ja haavoittuvuuden kaikuja. Äänimaailman ovat luoneet Kaspars Niklasons, Katrina Macuka ja Justine Nora Zilde, ja sen sävyt liikkuvat toivon ja melankolian välillä.

Teoksessa kysyn, kuinka löytää itsessään rakkauden arvo, ja millaista on uloskasvaa heteronormatiivisista kauneusihanteista kohti omaa itseilmaisua.

Millaisena turvapaikkana Itämeri voi toimia etenevän ilmastokatastrofin aikana? Millaiset eliöt sinne kuuluvat, kuka niistä pitää huolta? Teos pohtii näitä kysymyksiä kaipauksen kautta.

Äänimaisema kutsuu syventymään veden paineen luomaan turvaan.

Kiisin ja pysähtyessäni haukoin henkeä. Meillä oli yhteinen kotitalo. Siellä oli portaat kellariin, jossa sauna sijaitsi. Pelotti aina niin paljon, että juoksin rappuset peseytymisen jälkeen ja suljin äkkiä oven takanani. Muistan miltä kylmät betoniportaat tuntuivat märkien jalkojen alla. Se iso talo piilotti puukerrosten väliin. Puu hengittää. Siniset samettiverhot kietoivat syleilyynsä.

Mietin periytymistä, etuoikeuksia, identiteettiä. Veren ja geenien siirtymistä, lihallisuutta. Syntyessä synapsien aktivoitumista ensimmäiseksi huudoksi.

Äidillä ja isällä on tosi omat ilmeet. Ne ei itse tunnista niitä, mut mä ja mun pikkusisko tunnistetaan. Sit kun niitä pyytää näyttämään ne, ne ei enää osaa.

Perheestä periydyn on käsitellyistä analogisista filmiruuduista koostettu videoteos, jossa filmin materiaalisuus ja kehitysprosessi kiehtovat minua. Analogisen ja digikuvauksen välisyys. Varjojen muodostuminen pimiössä ja purkautuminen kuviksi.